AJANKOHTAISTA KAIKKI
02.02.2012
Sääasema
Talven pakkasennätys
Kuluvan talven toistaiseksi kylmin hetki oli 2.2. klo 08.03 jolloin elohopea laski miinus 21,7 asteeseen.
15.10.2011
Sääasema
Ensimmäinen yöpakkanen
14.-15.10. oli tulevan talven ensimmäinen yöpakkanen. Keskiyön jälkeen mentiin hetkeksi pakkasen puolelle ja lämpötila kävi -1.3 asteessa kello 01:46.
01.07.2011
Pelto
Voimakas kasvu, sadetta saatu
Helteet alkoivat jällen 28.6. jatkuen nyt neljättä päivää. Edellinen jakso kesti viikon, helluntaihin asti. Nyt on sekä 29. että 30.6. maksimilämpötila ollut 27,9 astetta Piikkiössä. Kesäkuun keskilämpötila oli 16,8 astetta, keskimääräinen ylittyi 2,4 asteella. Tehoisaa lämpötilasummaa on kasvukauden alusta 22.4. alkaen tähän mennessä, 30.6. asti kertynyt 515 astetta kun keskimääräinen on 443. Kasvukausi on tehoisan lämpötilasumman mukaan edelleen noin viikon edellä keskimääräistä.
Sateita on saatu Piikkiössä siten, että tämän aamun vuorokauden mittaus oli 6 mm ja tätä ennen, 23.6. sadetta 7 mm. Kesäkuun kokonaissademääräksi saatiin 63 mm. Normaali määrä on 47 mm, tämä ylittyi siten 16 mm Piikkiössä. Alueelliset vaihtelut sademäärissä ovat suuria.
Kevätrypsi kukkii ja kevätrapsi aloittelee kukintaansa. Kevätviljat tähkivät. Kasvustot ovat reheviä ja pystyssä. Kasvustot tarvitsevat jatkossakin sopivasti vettä ja auringonpaistetta.
1.7. 2011 Vanhempi tutkija Yrjö Salo, MTT Piikkiö

17.06.2011
Pelto
Helteen jälkeen saatiin sadetta
Kesäkuun helleviikko alkoi maanantaina ja jatkui helluntaihin, 6.-12.6. Tuolloin joka päivä ylitettiin helleraja ja korkeimmat lämpötilat saavutettiin 10. ja 11. päivinä, molempina maksimilämpötila oli 30,4 astetta Piikkiössä. Helluntaipyhänä maksimi lämpötila oli vielä 28,1 astetta, mutta sen jälkeen maanantaina enää 17,2 astetta. Tehoisaa lämpötilasummaa on kasvukauden alusta 22.4. alkaen tähän mennessä 15.6. asti kertynyt 354 astetta kun keskimääräinen on 291. Kasvukausi on nyt tehoisan lämpötilasumman mukaan noin viikon edellä keskimääräistä.
Helteen jälkeen saatiin kaivattu kesäkuun ensimmäinen sade 17 mm maanantaina 13.6. Vähän sadetta saatiin myös seuraavina päivinä niin, että 15.6. mennessä oli saatu kesäkuussa yhteensä 25 mm vettä Piikkiössä. Kasvit tarvitsevat lisää vettä. Alueelliset vaihtelut sademäärissä ovat kuitenkin suuret.
Syysruis on pystyssä ja heilimöinyt, syysvehnä tähkii, kevätrypsi on nupulla. Rapsikuoriaisten ruiskutus kevätrypsillä on ajankohtaista. Syysöljykasvien hyvä kukinta päättyi hellejaksoon. Helteinen ja kuiva jakso tuli peltokasvien kannalta liian aikaisin. Puintiaikaan helle on tervetullut. Viime vuonna oli hyvät puinti-ilmat. Onneksi helle ja kuivuus loppuivat, kasvustot tarvitsevat vettä ja auringonpaistetta sopivassa suhteessa.
17.6.2011 Vanhempi tutkija Yrjö Salo, MTT Piikkiö

03.06.2011
Pelto
Kasvukausi edistynyt keskimääräisesti
Toukokuun keskilämpötila oli Piikkiössä 9,3 astetta, joka on 0,3 astetta keskimääräistä vähemmän. Tehoisaa lämpötilasummaa oli 2.6. mennessä kertynyt 178 astetta, joka on sama kuin keskimääräinen kertymä. Viimeiset hallat olivat 20. ja 21.5., jolloin lukemat maassa olivat -0,8 ja -1,0 astetta. Toukokuun maksimilämpötila, 23,0 astetta saavutettiin 31.5.
Toukokuussa satoi Piikkiössä 47 mm, keskimääräinen on 35 mm eli keskimääräinen ylittyi tänä keväänä 12 mm. Sadepäiviä toukokuussa oli 14 kpl. Suurin vuorokauden sademäärä, 11 mm saatiin 29.5.
Kasvustot saivat hyvin sadetta toukokuussa. Viileä kasvukauden alku on ollut hyväksi kasvustoille. Hallaa ei ole esiintynyt toukokuun lopulla. Nurmet kasvavat voimakkaasti, syysruis on tullut tähkälle ja syysöljykasvit, jotka säästyivät talvituholta, kukkivat. Kevätviljat ovat oraalla ja rikkakasviruiskutukset alkavat olla ajankohtaisia. Öljykasvien taimissa voi olla kirppoja. Jos niitä on enemmän kuin 1 kpl/sirkkataimi, tarvitaan torjuntaruiskutus.
3.6.2011 Vanhempi tutkija Yrjö Salo, MTT Piikkiö

20.05.2011
Pelto
Vilu viljan kasvattaa
Toukokuussa oli kylmää 6. - 8.5. Lämpötila laski alle nollan havaintokojussa kahdessa metrissä. Kylmintä oli 6.5., silloin oli havaintokojussa -3,5 astetta ja maanpinnalla -6,5 astetta. Lämmin jakso oli 8. - 13.5., päivittäiset keskilämpötilat ylittivät 10 astetta. Maksimilämpötila on tähän mennessä ollut 23.1 astetta 10.5. Toukokuussa 19.5. mennessä kertyi tehoisaa lämpötilasummaa 65 astetta. Kasvukauden alusta, 22.4. alkaen, on tähän mennessä kertynyt 90 astetta. Tämä on lähellä keskimääräistä tähän aikaan Piikkiössä.
Toukokuussa oli 19.5. mennessä satanut 21 mm. Sadejaksona, 13.-19.5., sadetta saatiin päivittäin, paitsi 16.5. ei satanut. Suurin päivittäinen sademäärä oli 8 mm 14.5.
Kevätkylvöt saatiin pääosin hyvin tehdyiksi. Kuitenkin sadejakso viivästyttivät kylvöjen loppuunsaattamista. Kevätviljat ovat orastuneet. Viileä sää on kasvukauden alkuvaiheessa hyvä kevätviljoille. Syysruis kasvaa kovaa pituutta. Öljykasvit ovat tulossa taimelle. Kolea sää, 14.-19.5., on hidastanut kasvien kasvua.
20.5.2011 Vanhempi tutkija Yrjö Salo, MTT Piikkiö

06.05.2011
Pelto
Kylvöt vauhdissa
Kasvukausi alkoi Piikkiössä pitkäperjantaina 22.4.2011, kaksi päivää keskimääräistä aikaisemmin. Huhtikuun keskilämpötilaksi saatiin 4,4 astetta, keskiarvo on 3,1 ja sademääräksi 28 mm, keskiarvo on 37 mm Piikkiössä. Tehoisaa lämpötilasummaa kertyi huhtikuussa 25 astetta.
Lämmin pääsiäinen joudutti peltojen kuivumista. Kevätkylvöjä päästiin aloittelemaan pääsiäisen ja vapun välisellä viikolla, keskimääräistä vähän aikaisemmin.
Vapusta alkoi kuitenkin kolea jakso, vuorokauden keskilämpötila oli vain viisi astetta tai alle, 1. ja 2.5. lämpötila laski mittauskojussa kahdessa metrissä lukemiin -0,1 ja -0,6 astetta. Myös 6.5. vastainen yö oli kylmä. Sadetta saatiin 3.5. Piikkiössä 4 mm. Vapun jälkeen koivut olivat jo hiirenkorvalla.
Syysviljoja ja nurmia on lannoitettu.
6.5.2011 Vanhempi tutkija Yrjö Salo, MTT Piikkiö

21.04.2011
Pelto
Kevään edistyminen vuonna 2011 Kaarinan Piikkiössä
Paljon lunta, vähän routaa
Kaarinan Piikkiössä maa routautui jo marraskuun lopussa 2010. Savimaan kynnöksellä oli routaa silloin 18 cm ja lunta 9 cm. Vuodenvaihteessa 2010/2011 oli routaa 24 cm ja lunta 38 cm. Talvi oli kylmä ja runsasluminen. Maa pysyi roudassa ja paksun lumen peittämänä koko talven. Helmikuun lopulla routaa oli savimaan kynnöksellä 20 cm ja lumipeitettä 52 cm.
Huhtikuun alkupuolella lumet sulivat nopeasti aukeilta ja kuun puolivälillä oli lunta jäljellä enää varjopaikoissa ja kasoissa, joihin lunta oli aurattu talven mittaan teiltä ja pihoilta.
15.4. oli savimaan kynnöksellä mittauspaikalla routaa vielä 5 cm ja luntakin 2 cm. Hietamaalta pellolta ja metsästä routa ja lumi olivat jo hävinneet. Leskenlehdet kukkivat tienpenkoilla ja västäräkkejäkin näkyi.
Viime päivien lämpimät, aurinkoiset ja tuuliset säät ovat kuivattaneet peltojen pintaa nopeasti. Meri on vielä jäässä. Teiltä ja kaduilta nousee ilmaan pölyä talven hiekoituksien jäljiltä. Sateet 20.4. kiersivät Piikkiön pohjoispuolitse.
Syysviljat vihertävät, kevätkylvöille valmistaudutaan
Syysviljat näyttävät tieltä katsoen vihreiltä ja hyvin talvehtineilta. Poikkeuksia kuitenkin on, aukkoisia kasvustoja ja punertavaa lumihometta kuolleissa oraissa. Koeruuduilla Tuorlassa on eroja lajikkeiden välillä lumihomeen määrässä eri syysviljoilla: ruis, ruisvehnä ja vehnä.
Kasvukausi on alkanut Piikkiössä keskimäärin 24.4. vuosina 1981-2010. Tänä vuonna kasvukausi ei ole vielä alkanut, vuorokauden keskilämpötilat ovat pysytelleet alle viiden asteen.
Kevätkylvöille on päästy koeruuduilla keskimäärin 5.5. vuosina 1981-2010. Aikaisin ajankohta on ollut Mietoisissa tutkimusasemalla 23.4.. Vuodesta 2006 alkaen Piikkiössä kylvöille on päästy toukokuun puolella.
21.4.2011 MTT Piikkiö, vanhempi tutkija Yrjö Salo

27.09.2010
Sääasema
Kuvagalleria
Kuvagalleriassa on ongelmia, kuvat pyritään palauttamaan niin pian kuin mahdollista.
13.07.2010
Sääasema
Lämpöennätys
Jatkuvasti muuttuu:
Tuorlassa mitattu kesän toistaiseksi korkein lämpötila 32,3 astetta 13.7. klo 16:15

27.05.2010
Sääasema
Sääaseman tietojen siirrossa oli katkos
Sääaseman tietojen siirrossa oli ongelma. Ongelman aiheutti sähkökatkos, joka sekoitti datan siirtoketjun. Katkos alkoi 26.5 kello 12.30 ja päättyi 27.5. kello 9.40.
24.05.2010
Puutarha
Avoimet ovet
Muutamia kuvia Tuorlan avoimet ovet tapahtumasta nähtävissä kuvagalleriassa.
20.05.2010
Puutarha
Lyytikamera
Lyyti sai poikaset ja lähti niiden kanssa maailmalle. Lyyti-sorsa sai poikueen 13.5.2010 noin kello seitsemän aikaan illalla.
http://tuorla.v-smol.fi/kamerat/
Ylläolevalta sivulta löydät videokoosteen poikasten kuoriutumispäivältä.
Myös galleriassa on muutamia kuvia tapahtumasta:
http://tuorla.v-smol.fi/gallery/?page=showalbum&id=29#albumid=29&offset=0&
http://tuorla.v-smol.fi/kamerat/
Ylläolevalta sivulta löydät videokoosteen poikasten kuoriutumispäivältä.
Myös galleriassa on muutamia kuvia tapahtumasta:
http://tuorla.v-smol.fi/gallery/?page=showalbum&id=29#albumid=29&offset=0&
20.05.2010
Puutarha
Lämpöennätys
Kevään / alkukesän toistaiseksi lämpimin päivä oli 15.5. jolloin kello 15.17 mitattiin Tuorlan sääasemalla 26,9 astetta.
12.05.2010
Kasvihuone
Kasvihuoneelle tapahtuu
Tällä hetkellä tomaatti, kurkku ja osin jo paprikakin on kasvanut siihen malliin, että satoa saadaan.
16.04.2010
Sääasema
Tulevan sään ennusteet lisätty sivuille
Sääasemamme palvelee nyt entistä paremmin. Menneen sään lisäksi olemme nyt lisänneet Forecan paikallisen lämpötilan ja sademäärän ennusteen sääaseman sivulle. Sivuilla oleva animaatio kertoo seuraavan neljän vuorokauden sääennusteen Piikkiöstä. Kuljettamalla hiirtä ruudukkoa pitkin näet tarkemmat tiedot ajankohdittain ennusteesta.
Lisäsimme myös linkit Ilmatieteen laitoksen Turun ennusteeseen sekä Forecan Turun täsmäsääennusteeseen.

15.03.2010
Sääasema
Sääaseman tuulimittarin toiminta vajaavaista
Sääaseman tuulenmittauksessa on ollut talven kovien pakkasten aikana ongelmia. Pakkanen ja kosteus ovat ajottain jäädyttäneet tuulen nopeudesta ja suunnasta kertovat anturit ja mittaustuloksia ei ole saatu joko ollenkaan tai ne eivät ole olleet luotettavia.